Kuvataideterapiaa ja psykoterapiaa
Sosiaalipanoraaman etäkoulutuksessa

Sosiaalipanoraama luovana menetelmänä

Sosiaalipanoraaman etäkoulutuksessa

Viikonlopun koulutuksessa tutustun sosiaalipanoraaman menetelmään ja saan hyviä työkaluja käytettäväksi myös asiakkaiden hyväksi!

Sosiaalipanoraama on NLP-tekniikka, jonka avulla voi testata ja kokeilla muuttaa omaa suhtautumista minäkuvaan sekä ihmissuhteisiin. Harjoitusten ja piirustusten avulla voi visualisoida henkilöitymiä, muuttaa niiden suhteita ja distanssia itseen. Vaikuttavinta on testailla mitä tapahtuu kun harjoitusten avulla pääsee itse kokemaan. Esimerkiksi läheisten ihmissuhteiden, kuten perhesuhteiden panoraamasijaintien muuttaminen voi olla huojentavaa. Tämän menetelmän avulla voi oma näkökulma muuttua ja siten myös ihmissuhde.

Pääsin itse koulutuksessa kokemaan harjoitusten kautta miten sosiaalipanoraamaa voi käyttää visualisoiden, mielikuvissa sekä piirtämällä. Koen, että tätä NLP:hen perustuvaa tekniikkaa voin tulla käyttämään myös kuvataideterapiassa.

Haluaisitko sinä kokeilla muuttaa suhtautumistasi johonkin ”hankalaan” ihmiseen tai testailla visuaalisin keinoin, miten läheiset ihmissuhteet ovat sijoittuneet kartallesi? Aina on mahdollisuus muutoksiin!