Kuvataideterapiaa ja psykoterapiaa

taideterapiapalvelut

Keskeneräinen taideterapiatyö voi näyttää vaikka tältä.

Mitä taideterapia on ja kenelle se soveltuu?

Khora Arts tarjoaa taideterapiapalveluita yksilöille ja ryhmille. Taideterapia soveltuu kaiken ikäisille: lapsille, nuorille, aikuisille ja senioreille. Yksityisvastaanotto Porin keskustassa on helposti saavutettava. Käytössä on myös etävastaanotto, johon voi osallistua mistä päin tahansa.

Taideterapiaa käytetään mm. ennaltaehkäisevänä, hyvinvointia edistävänä ja kuntouttavana terapiamuotona. Taideterapeuttinen työskentely mahdollistaa itsetuntemuksen lisääntymisen, minuuden eheytymiseen sekä voimaantumiseen.  

Taideterapia soveltuu terapiamuodoksi mm. masennuksen, ahdistuksen tai uupumuksen hoidossa. Sitä käytetään myös traumojen tai somaattisten sairauksien aiheuttamien kriisien käsittelyssä ja kuntoutuksessa –osana muuta hoitoa.

Taidetyöskentely avaa väylän monitasoisempaan asioiden käsittelyyn ja vuorovaikutukseen. Erityisesti taideterapia soveltuu heille joilla on haasteita sanallisessa vuorovaikutuksessa. Taidetyö voi myös tuoda esiin tekijälleen asioita joille ei ole löytynyt aiemmin sanoja.

Syntyneitä taidetöitä säilytetään terapiavastaanotolla koko terapian ajan jotta niihin voidaan palata tarvittaessa. Terapian loppuessa taidetyöt saa itselleen säilytettäväksi.

Khora Arts:in tarjoama taideterapia perustuu molemminpuoliseen luottamussuhteeseen. Khora Arts säilyttää yksityisyytesi, eikä sillä ole velvollisuutta raportoida asiakastietoja. Khora Arts noudattaa Suomen Kuvataidepsykoterapeutit ry.:n ja EFAT:in eettisiä sääntöjä.

 

Milloin taideterapiaan?
Kollaasi on yksi työskentelymenetelmä.

Milloin taideterapiaan?

Kun sinulla tai läheiselläsi on elämässä suuria muutoksia, kriisejä, uupumusta, masennusta, ahdistusta tai traumoja voi taideterapia auttaa sinua jäsentämään ja tiedostamaan asioita paremmin sekä auttaa käsittelemään tilannetta uudella tavalla.

Pienen vauvan tai lapsen huoltajana saatat kokea väsymystä, masennusta tai voimattomuutta. Vuorovaikutus vauvan tai pikkulapsen kanssa, joka ei vielä puhu voi tuntua haastavalta. Taidemenetelmien avulla voit tutustua itseesi ja/tai lapseen uudella tavalla, kuvan tai taidetyön tekemisen kautta.

Terapiaan voi lähteä myös kehittämään itsetuntemustaan ja henkistä kasvua taidelähtöisten menetelmien avulla. Kyseeseen voi tulla myös työhyvinvointiin liittyvä interventio.

RGB teoksen tutkimista
Veijo Setälän RGB-teosta tutkimassa yhdessä lapsiperheiden kanssa Porin lastenkulttuurikeskuksessa.

Mitä taideterapiassa tapahtuu?

Vauva- ja pikkulapsiperheiden kanssa tutustutaan leikin ja turvallisten luontopohjaisten materiaalien kautta taiteen maailmaan. Yhteinen ohjattu taideleikki edistää myös mm. vuorovaikutusta ja turvallisen kiintymyssuhteen kehittymistä lapsen ja huoltajan tai koko perheen välillä.

Ryhmämuotoisessa työskentelyssä vertaistuki tarjoaa mahdollisuuden jakaa kokemuksia. Yhden perheen kanssa työskenneltäessä voidaan paneutua tarkemmin perheen vuorovaikutukseen ja vahvistaa esim. mentalisaation keinoin paremman vuorovaikutussuhteen muodostumista. Vauva tai pikkulapsi pääsee taiteen keinoin ilmaisemaan persoonaansa ja vahvistamaan omaa erillisyyttään ja kyvykkyyttään.

Lasten- ja nuorten kanssa terapia etenee lapsen tai nuoren tilanteeseen soveltuvaan tahtiin. Sopiva leikillisyys värittää terapian etenemistä. Taideterapeuttisina menetelminä voidaan käyttää mm. muotoilua, piirtämistä, maalaamista, kollaasien tekemistä, valokuvaamista ja videointia. Myös digitaalinen maalaaminen ja piirtäminen on mahdollista. Syntynyt taidetyö on aina arvokas ja sitä voidaan yhdessä ihmetellä.

Lapsille ja nuorille voidaan toteuttaa taideterapia ryhmä- tai yksilötyöskentelynä. Tapaamiset huoltajan tai huoltajien kanssa voivat kuulua osana lapsen tai nuoren terapiaprosessin tukemista. Terapeutin ja nuoren väliset tapaamiset ovat aina luottamuksellisia ja ohjauskeskusteluissa tuodaan esiin vain se materiaali mitä nuoren kanssa yhdessä on sovittu.

Aikuisten kanssa taideterapian prosessiin voidaan liittää temaattisia kysymyksiä ja lähestyä käsiteltäviä asioita ja tuntemuksia esim. kuvallisen työskentelyn lisäksi myös reflektoimalla ja tutkimalla tarkemmin taidetyöskentelyn prosessia.

 

Terapiatyön työstöä ryhmässä
Terapiatyön työstöä ryhmässä.

”Enhän minä osaa maalata tai piirtää!”

Taidetyöskentelyyn lähdetään  ensin keskustellen ja ”lämmittelyharjoituksella”, jonka tehtävänä on madaltaa kynnystä aloittaa taidetyöskentely. Taideterapiaan liittyy tietty leikillisyys, joka antaa vapauden arjesta irtaantuvaan ilmaisuun. Luova työskentely antaa mahdollisuuden kokeilla erilaisia mm. näkökulmia. 

Kuvataideterapia antaa mahdollisuuden leikillisyyteen ja kokeiluihin erilaisten taidemateriaalien avulla. Voit saada kosketuksen luovaan puoleesi, joka meissä kaikissa on. Sinun ei tarvitse ”osata” mitään, vaan työskentelyyn lähdetään matalan kynnyksen kautta, ”low skill – high sensitivity” (Paolo Knill) -metodilla.

Tekijän mielestä myös ns. ruma teos voi avautua merkityksellisellä tavalla. Omaa sisintä voidaan tutkia muun muassa maalaten, piirtäen, muotoillen, valokuvaten… Taideterapia on aina prosessi, joka antaa alustan erilaisten asioiden ja ongelmien käsittelylle sekä uusien näkökulmien löytämiselle.

Taidetyöskentelyn lopuksi syntynyttä työtä voidaan yhdessä katsoa. Keskustelemalla syntyneestä työstä turvallisessa, hyväksyvässä ja tuomitsemattomassa ilmapiirissä voidaan sanallistaa tuntemuksia tai oivalluksia, mitä työ tekijässään herättää. Terapiassa voidaan myös kirjoittaa, käyttää ääniä tai liikekieltä, mikäli se tuntuu luontevalta tavalta laventaa teosta ja ymmärrystä sen sisällöistä. Työskentelyn lopuksi ”palataan arjen tasolle”.  

Terapeutti ei tulkitse asiakkaan töitä vaan on kanssakulkija ja kannattelija tutkimusmatkalla, jossa asiakas itse on omien töidensä asiantuntija. 

On aina yksilöllistä miten terapiaprosessissa edetään. Aiempaa kokemusta työskentelystä kuvan tai taidemateriaalien kanssa ei tarvita! Taideterapeutti opastaa prosessissa turvallisesti eteenpäin.

 

Ota rohkeasti yhteyttä!