Kuvataideterapiaa ja psykoterapiaa

Khora Arts

Askleipioksen portti
Askleipioksen symboli Khora Artsin porttikongissa.

Taustaa

Mitä Khora Arts tarkoittaa ja tarjoaa? Khora on alkuperältään muinaiskreikankieltä ja tarkoittaa karkeasti käännettynä ”suojaisaa paikkaa”. Sellaisen suojaisan ja turvallisen tilan haluan tarjoata taideterapialle yksityisvastaanotollani Khora Arts:ssa, Porissa, kertoo Annamari Salmi.

Helposti saavutettavaa vastaanotto sijaitsee Porin Kauppatorin laidalla, 4. kerroksessa, josta on avarat näkymät. Käytän myös etävastaanottoa, koska se mahdollistaa avun saamisen mistä päin tahansa nettiyhteyden avulla!

 

Khora Arts:in perustaja on Annamari Salmi. Työskentelyn taideterapian parissa hän on aloittanut 2015. Ryhmätaideterapeutiksi hän valmistui Eino Roiha Instituutista, jossa koulutetaan ainoana Suomessa saman katon alla myös musiikki- sekä tanssi- ja liiketerapeutteja. Taiteen maisteriksi Salmi valmistui aiemmin Aalto Yliopistosta ja kuvataiteilijana hänellä on ylempi ammattikorkeakulututkinto  Satakunnan Ammattikorkeakoulusta.

Tällä hetkellä hän opiskelee Sexpo:n koulutuksessa seksologiaa ja valmistuu kesällä 2022 seksuaalineuvojaksi. Koulutus täydentää terapeuttista osaamista tällä inhimillisellä ja herkällä aihealueella, joka koskettaa kaikkia ihmisiä tavalla tai toisella jokaisessa ikävaiheessa. (Otan vastaan koulutusasiakkaita, kysy lisää!)

Vauvojen Värikylpy® -ohjaajan opinnoissa ja työskentelyssä hän käyttää  luonnollisista ja myrkyttömistä väriaineista itse valmistettuja maaleja ja muita turvallisia menetelmiä.

NLP Master Practicioner® -koulutus on antanut perspektiiviä ihmistenvälisiin sosiaalisiin vuorovaikutustaitoihin ja näkökulmiin.  Lisäksi hän on opiskellut psykologiaa.

Hän kuuluu The European Federation of Art Therapy -järjestöön (EFAT) ja on Suomen Kuvataidepsykoterapia ry:n jäsen. Hän noudattaa toiminnassaan em. järjestöjen eettisiä ohjeita.

Annamari kokee, että hyväksyvä ja tuomitsematon ilmapiiri rakentaa luottamuksellista ja turvallista terapiasuhdetta, jossa on helppo olla, myös vaikeiden asioiden äärellä. Annamari Salmi on vaitiolovelvollinen ja noudattaa eettisiä ohjeita työssään. Läsnäolon taito ja asiakkaan oma motivaatio ovat keskeisiä asioita sekä neuvonnan että terapian toteutumisessa. Annamari käy säännöllisesti kokeneella työnohjaajalla, joka on yksi eettisen työskentelyn kulmakivistä. Asiakkaalla on lisäksi Khora Arts:ssa täydellinen yksityisyydensuoja, koska se ei ole velvollinen raportoimaan asiakkaistaan esim. Kanta.fi:hin. 

Khora Arts tekee mielellään yhteistyötä myös esim. yritysten ja julkisten palveluiden tilaajien kanssa. Tällä hetkellä hän on ammatillisessa yhteistyössä mm. Porin lastenkulttuurikeskus Kruunupään viikottaisissa työpajoissa. Annamari toimii myös vauvaperheiden kanssa neuvolayhteistyössä. Tässä työssään hän haluaa olla mahdollistamassa lasten taiteellisen ilmaisun kehittymistä sekä varhaisen vuorovaikutuksen vahvistamista.

Aiemmin hän on tehty yhteistyötä myös Satakunnan Syöpäyhdistys ry.:n kanssa ryhmä- ja yksilötaideterapeuttina sekä tehnyt siellä tutkimustyötä.

Taideterapeuttisia menetelmiä voidaan soveltaa räätälöidysti esim. yrityksen henkilöstön henkisen hyvinvoinnin tueksi. Mikäli sinulla on kiinnostava idea yhteistyöstä tai tutkimushankkeesta, otathan yhteyttä niin mietitään yhdessä lisää!

Tärkeimpänä: Khora Arts on asiakkaitaan varten. Ota yhteyttä!